Aamuapatia

On aivan mahdollista olla Pariisissakin onneton, ja ongelmiaan ei pääse karkuun, minkä jo tiesinkin. Se "eräs terveysongelma" on palannut, tai eihän se poissa ollutkaan, enkä tiedä mitä tehdä. Eilen illalla, kun Mari oli teatterissa, olin aivan paniikissa. Olin huomannut kyllä sen oireilevan jo pitkin viikkoa, mutta yritin ajatella, että kyseessä olisi väärä hälytys tai että se menisi itsestään ohi. Niin ei kuitenkaan tunnu käyvän.


En todellakaan tiedä, mitä tehdä. Mari sanoi, että gynekologit Pariissa ovat kamalia. Tuon on oltava tietysti yleistys, aina löytyy poikkeuksia, mutta eri asia on, miten sellaisen poikkeustapauksen löytäisi. Ääh. En haluaisi ajatella näitä asioita, haluaisin kerrankin olla vapaa ajattelemaan ihan muuta, jotain kevyttä ja arkipäiväistä, ja vaikkapa sitä, että tänään on muuttopäivä. Kaipaan todella jo päästä asumaan omaan asuntoon ja erityisesti kaipaan sitä, että voin itse määrätä rytmini edes jossain määrin. Haluan levätä. Haluan kävellä Pariisin katuja ja nähdä Seinen. Tähän mennessä en ole nähnyt vielä juuri muuta kuin metrotunneleita ja maisemia RERistä työmatkalla, sekä Marinita lähikortteleita. (No joo, perjantaina sain vähän sightseeingiä, kun RER B oli lakossa ja jouduin menemään töihin metron kutoslinjalla, joka kulkee ison osan matkasta maan päällä. Metrosta näkee mm. Invalidesin ja Eiffel-tornin, joka on suhteellisen vaikuttavan näköinen kuitenkin, kun se yhtäkkiä ilmestyy talojen takaa kuin varkain.)

Eilenkin, kun mieluummin olisin viettänyt lepopäivän, "jouduin" shoppailukierrokselle Halleille. Inhoan Halleja, koska siellä on pimeää, sokkeloista ja tunkkaista ja hirveästi ihmisiä. Kaiken lisäksi minulle kävi perinteisesti. Tarkoitus oli ostaa housut ja huivi, mutta lopulta ostin yhden samettihupparin (koska sisällä on aina niin kylmä), yhden harmaan villaboleron (todella käytännöllistä) ja kaksi huivia. No, tuli sentään se huivi ostettua. Shoppailun jälkeen Mari lähti teatteriin ja minä panikoin "kotona" terveysvaivojani ja vuodatin tuntojani mesessä. Kun Mari tuli hieman venähtäneeltä teatterireissultaan kahdentoista maissa (!), päätimme lähteä läheisen Buttes-aux-Cailles'n alueelle lasillisille. Lähdettyämme baarista, kadulla meitä tuli jututtamaan iso porukka ulkkareita, joista yksi saksalais-ranskalainen poika ja espanjalainen tyttö suostuttelivat meidät lähtemään kanssaan toiselle puolelle Pariisia yökerhoon. Metsästimme taksia ties kuinka kauan, ja lopulta olimme Flèche d'Orissa ehkä vähän ennen kolmea.... Paikka oli melkoinen teknohelvetti, emmekä lopulta viipyneet kauaa. Olimme kotona "jo" viideltä. Vähän kyllä mietin taas, miten jaksan ensi viikon, kun viikonloppuna olisin oikeasti ollut todella levon tarpeessa...

No, nyt täytyy lähteä etsimään jostain kauppaa, joka olisi auki sunnuntaisin (ei ihan helppo tehtävä), koska wc-paperi on loppu. Kiva herätä tähän tilanteeseen, minun varsinkin.

Onneksi sentään aurinko paistaa, ensimmäistä kertaa koko viikon aikana!